Liittokokous 18.11.2020

Liittokokous 18.11.2020

27. Kansallisen senioriliiton varsinainen liittokokous pidettiin Korona-pandemian vuoksi ns. hybridikokouksena 18.11.2020. Kokouspaikkana oli Kansallismuseon auditorio, mutta etäyhteyksien päässä oli valtaosa osanottajista.

Liiton valtuuston puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Leena Jääskeläinen Rovaniemeltä ja hallituksen puheenjohtajaksi edelleen myös Anneli Taina Tampereelta. Hallituksen varapuheenjohtajiksi valittiin äänestyksen jälkeen Paavo Peltosaari Järvenpäästä ja Risto Löppönen Juvalta.

Liiton valtuustoon valittiin piirimme alueelta Esa Anttonen Kajaanista ja varalle Juhani Nevala Ylivieskasta.

Seuraava liittokokous on tarkoitus pitää vuonna 2023 kesällä Savonlinnassa.

Hybridikokous toimi hyvin, vaikka pientä säätämistä välillä vaadittiinkin lähinnä ennakkoon tehtyjen tallenteiden kohdalla. Päätökset tuli kuitenkin tehtyä luotettavasti ja mm varmennettu nettiäänestys toimi hyvin. Siitä liiton toimistolle kiitokset.

Savonlinnassa tavataan ja toivottavasti silloin kasvotusten.

Liittokokous oli sisänsä "helppo" etänä, mutta jotain jäi kuitenkin puuttumaan - toisten senioreiden tapaaminen. Puheenjohtaja edusti Ylivieskan seudun kansallisia senioreita liittokokouksessa.