2021

Jäsenkirje 2/2021

JÄSENKIRJE 2/2021                               Ylivieskan seudun kansalliset seniorit ry

Puheenjohtajan terveiset

Arvoisat Ylivieskan seudun kansallisten senioreiden jäsenet

Covid-19 virus alkaa vähitellen helpottamaan. Kuitenkin vielä tulee kestää, niin asiat alkavat varmasti muuttumaan paremmiksi. Rokotusten edetessä myös riskit kaikissa ikäryhmissä vähenevät olennaisesti. Kuitenkin meidän tulee edelleen seurata viranomais-ohjeita. Kyllä tästäkin selvitään...

Juhani

Sihteerin terveiset…

Lämmin tervehdyksemme teille rakkaat senioriystävät - pitkästä aikaa. Toivottavasti me olemme selvinneet mahdollisimman vähin vaurioin tästä korona-ajasta ja uskottava on, että parempia aikoja on tulossa nyt kun ilmeisesti ainakin me kaikki halukkaat olemme jo saaneet kaksi rokotetta. Nyt terveysviranomaisten lupausten perusteella toivoa on, että tuleva syyskausi olisi kevättä ja kesää merkittävästi helpompi.

Tällä hetkellä meidän syyskausi on aluillaan ja sen kuukausikokoukset samoin kuin muut tapahtumat saadaan vähitellen liikkeelle. Hallitus kokoontuu kuukausittain Häggmanille pääsääntöisesti kunkin kuukauden ensimmäisen viikon keskiviikkoisin klo 9.

Syyskauden ohjelmamme on osittain vielä avoin. Alustavasti suunniteltu ohjelma sisältää jo kevätkaudelle 2021 suunniteltuja aiheita, jotka jäivät koronan vuoksi toteutumatta. 

Syyskauden 1. hallituksen kokous pidettiin 1.9.2021 Häggmanilla, missä päätettiin alustavasti loppuvuoden 2021 ohjelmasta.

Kuukausikokousten paikkana on edelleen Ylivieskan seurakuntakeskus, Bäckman-kabinetti tiistaisin ja aika klo 15-17.

Kokouspäivät ja ohjelmasisällöt ovat seuraavat:

*Syyskuu 15.9.2021 klo 15-17 Ylivieskan seurakuntakeskus Pietari Bäckman-salissa Lääkäriluento aiheesta ”Tärkeää tietoa ikääntyvälle”

*Lokakuu 12.10.2021 klo 15-17: Vierailu ja tutustuminen uuteen Vestiaan ja kierrätys-käytäntöihin

*Marraskuu 9.11.2021 klo 15-17 Ylivieskan seurakuntakeskus Pietari Bäckman-Sali,

ohjelman aihe ilmoitetaan myöhemmin

*Joulukuu 14.12.2021 klo 15-18 Vierailu Sievin Kiurunkankaalle, Kuullaan paikan historian esittely, nautitaan jouluruuat ja lauletaan joululauluja. Tuomo on lupautunut järjestämään tilaisuuteen arpajaiset.

Yhdistyksen syyskokous tulee sääntöjen mukaan pitää viimeistään marraskuun loppuun mennessä ja alustavasti se on suunniteltu pidettäväksi 27.11.2021 klo 15 alkaen. Kokouksen aluksi ruokaillaan yhdessä myöhemmin valittavassa paikassa ja sen jälkeen nautitaan ohjelmallisesta illasta Akustiikassa klo 18-20 jossa esiintyjänä Seela Sella ”Ihan Seelana”. Toinen vaihtoehto syyskokoukselle on perjantai 19.11.2021 klo 19-21 esiintyjänä Oulu Sinfonia ja ” Sir Malcolm Arnold 100”. Tämän aiheena toteutetaan myös “tuo ystävä mukana”. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset syyskokouksen asiat.

Ilmoituslehtenä toimii edelleen keskiviikon ”Kalajaska”, joten seuratkaa tiedotteluamme muistipalstalta, johon pyrimme saamaan ajantasaiset tiedot teille toiminnastamme. Lisäksi puheenjohtaja lähettää kaikille jäsenille tekstiviestinä ajan myötä täsmentyvistä kokousaiheista ja mahdollisista muutoksista suunnitelmiin.

Ystävällisin terveisin

Sihteeri Aune

JÄSENKIRJE 1/2021 

Ylivieskan seudun kansalliset seniorit ry 

Puheenjohtajan terveiset 

Arvoisat Ylivieskan seudun kansalliset seniorit ry:n jäsenet Korona-pandemia jyllää edelleen. Rokotusten aloituksesta huolimatta ei ainakaan vielä ole näkyvissä merkittävää helpotusta mm. kokoontumisrajoituksiin. Hallitus on kokoontunut vuoden 2021 alkupuolella kaksi kertaa, mutta ei ole vielä lähtenyt järjestämään perinteisiä kuukausikokouksia. Vielä on odotettava parempia aikoja, koetetaan kestää! 

Yhdistyksestämme on alkuvuoden aikana poistunut kuoleman kautta kaksi jäsentä Sirppa Kuisma ja Risto Vähäkangas. 

Kunnioitamme heidän poismenoaan. 

Puheenjohtaja Juhani 

Hallituksen täydentäminen 

Hallitus valitsi kokouksessaan 20.1. 2021 Risto Vähäkankaan tilalle, varapuheenjohtajaksi Tuomo Haikolan. Tuomo edustaa myös yhdistystämme piirin hallituksessa läsnäolo- ja puheoikeudella. 

Kevään kuukausikokousten ohjelma ja niiden toteuttamismahdollisuudet

 Korona-epidemian vuoksi alkuvuoden kuukausikokoukset on jouduttu yleisten ohjeiden mukaisesti peruuttamaan ja vasta huhtikuussa on seuraava teoreettinen mahdollisuus palata ”normaaliin” kokousrytmiin, mutta sekin on vielä epävarmaa. 

Kuukausikokousten alustavaksi ohjelmaksi kevätkaudelle on suunniteltu 

1) senioreitten terveyteen liittyvät lääkäriluento,

 2) defibrillaattorin eli sydäniskurin esittely- ja koulutustilaisuus yhdessä alan asiantuntijan kanssa, 

3) tutustuminen uudistettuun Vestiaan ja 

4) vierailukäynti Kitinkannukseen.

 Lisäksi yhdessä jäätiin tulevaksi kesäksi odottamaan viime vuodelta siirrettyä Ilmajoen musiikkijuhlien oopperaesitystä ”Hiljaiset perivät maan”.

 Jäsenmaksulaskutus 

Tämän vuoden jäsenlaskutus on toteutettu KILTA-ohjelmistoa käyttäen Senioriliiton suosituksen mukaisesti. 

Koulutus 

Senioriliitto toteuttaa Rose-hankkeeseen kuuluvan ”Rohkeasti Eläkkeelle” tapahtuman etänä 23.-24.3. paikkana Ylivieska. 

Kurssi on tarkoitettu lähitulevaisuudessa eläkkeelle jääville tai juuri eläkkeelle jääneille. Tapahtuman tavoitteena on tuoda esille elämän muutokseen liittyviä näkökulmia siihen, kuinka kohdata muutos. 

Tapahtumaan ilmoittaudutaan Kilta-linkistä: https://kilta.senioriliitto.fi/Tapahtumat/tapahtumatiedot.aspx?id=9016 

Piirin koulutuksesta

 Oulun senioripiiri ry on anonut tämän vuoden toimintaan seuraavia rahoituksia: 

- STEA- eli Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus rahoitus, anottu 3.000 euroa myönnetty tuki tulee käyttää piirin ja sen jäsenyhdistysten toiminnan tehostamiseen tämän vuoden aikana 

- Kansio-avustus, anottu 1000 euron kuluihin, josta avustusta voidaan saada enintään 50 % avustettu tilaisuus tulee kestää vähintään 1 tunnin ja sisällön tulee olla opinnollinen 

- Avustus Kansalliselta senioriliitolta piirin/yhdistysten 50-vuotisjuhliin 1500 €, se tullaan käyttämään vuoden 2021 loppupuolella piirin 50-juhlaan ja siihen ovat kaikki yhdistyten jäsenet tervetulleita 

Kevätkokous 

Kevätkokous tulee sääntöjen mukaan pitää maaliskuun loppuun mennessä. Poikkeuslaki pidennetyistä aikarajoista ei ole enää voimassa. 

Hallitus suunnittelee ja palaa lähipäivinä asiaan.

 Alustavasti vuoden 2021 kevääksi suunnitelluista kuukausikokouspäivistä on vielä jäljellä 6.4. ja 4.5. 

Aika näyttää, päästäänkö jo tuolloin kokoontumaan. 

Ilmoituslehtenä toimii edelleen Kalajaska, joten seuratkaa tiedotteluamme muistilista-palstalta. 

Ystävällisin Terveisin

Sihteri Aune